Sitten runko:

Renkaiden kanssa oli viime kaudella monenlaista pulmaa. Automiesten neuvomaa sauna/jätesäkki /pakastin

metodia ei ehditty kokeilla, melkein kaikki muut keinot kyllä. Loppukaudesta löytyi kuitenkin kohtuullinen

ratkaisu Bridgestonelta, mutta kyseisen tyypin valmistus lopettiin täksi kaudeksi. Matti Naskali Japanin

päässä ja Moto-Italian Kari Kärkkäinen ovat puurtaneet väsymättä asian kimpussa, hankkien käyttöömme

Japanin Dunlopin valmistamia renkaita, mistä suurkiitokset heille.

Renkaisiin liittyen vaihdettiin taakse leveämpi vanne, jonka navan tilaus Saksasta olikin melko seikkailu.

Onneksi Moto-Italiasta saatiin taas kerran apua. Pyöriviä massoja myös hiukan kevenneltiin takapyörästä.

Takahaarukka vaihtui tähän liittyen leveämpään joka löytyi, jälleen, H. Merivuorelta. Myös yksi perävaihde

välityksineen tuli samasta Piikkiön osoitteesta.

Etuvanteen, tai lähinnä navan kanssa oli taas pientä takkuamista, ja apuun tuli kukapa mukaan kuin

mr. Merivuori, joka hankki suhteidensa avulla Menanilta magnesium raakanavan. TMG Custom Bikes

toimitti viimekautista kevyemmän Moradin vannekehän, samoin kuin takavanteeseen.

Kate toimitettiin Tampereelle, jossa Matti Tahlo/Yhtymän Miehet tekee siitä muotin ja hiilikuitu/kevlar

version. Sen jälkeen katteiden toimitusvarmuus paranee huomattavasti, kun ranskalaiset eivät enää ole

toimittajan osassa. Vanha katekin kunnostettiin ja maalattiin, kiitokset siitä SS asennukselle.

Myös edellä mainittu perävaihde lähetettiin kevennyksen jälkeen Matin hellään huomaan, josta kaikki

meidän käyttämät kisaperät ovat nauttineet.

Uudet jarrupalat toimitti STS-Rengaspalvelu, joka oli erittäin mukavaa. Ovat näet törkeän hintaisia

paloja. Ainoa korjauskohde oli takajarrun nestesäiliön korkki, jonka pakoputki sulatti Snettertonissa.

Hakala Service valmisti kahdet uudet iskunvaimentimet, toiset perinteiset teräsrungolla olevat, vastaavat

kuin -06 kaudella, ja toisen parin kevyillä alumiinirungoilla. Myös etuhaarukka purettiin ja huollettiin,

samassa yhteydessä lisättiin venttiilit yläkorkkeihin, putkilla kun oli taipumusta kerätä painetta.

Ohjausiskunvaimennin kaipaisi myös huoltoa, vaikka Bitubo ilmoittaa huoltoväliksi kaksi kautta.

Katsotaan miten kiireistä Hakalan Jarilla on...